HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ SUOMALAISET

Vuonna 2025 Suomi vietti itsenäisyyspäivää surkeassa tilanteessa. Liberaalivasemmiston eli suvakkien kymmenien vuosien myyräntyö oli tuhonnut lähes kaiken, mitä itsenäisyyden aikana ahkera Suomen kansa oli ehtinyt rakentaa.

Talous oli kurjassa tilassa. Työttömyys oli Euroopan kärkeä, talous sakkasi, konkurssien määrä jatkoi kasvamistaan, kokonaisverotus oli länsimaiden korkeinta, sähköverkot oli myyty kansainvälisille sijoittajille, kaivosoikeudet oli lahjoitettu ilmaiseksi pois, maanviljelijät elivät EU:n tukirahoituksella kuin surkeat kerjäläiset, ja maatilat toisensa jälkeen myivät peltonsa ja teurastivat karjansa.

Pahinta oli, että talouden henki oli tuhottu. Lapset kasvatettiin tarhasta lähtien liberaaliin sosialismiin, joille kaikki taloudellinen toiminta oli pahasta: parhaimmillaan pahojen kapitalistien yritys kyykyttää työntekijöitä, useammin rikos ilmastoa, ihmistä, demokratiaa ja eläinkuntaa vastaan. Hyväksi liiketoiminnaksi katsottiin lähinnä Kallion hipsterien pyörittämät raakakakkukaupat ja suvakkipoliitikkojen kavereiden pyörittämä hiilikrediittikauppa.

Kunta- ja valtiopoliitikot kaikista puolueista - ehkä perussuomalaisia lukuun ottamatta - tappelivat Suomi-neidon haaskalla kuin korppikotkat, kilpaillen siitä kuka ehtii varastaa eniten itselleen ja kavereilleen. Perinteisistä konservatiivipuolueista keskustapuolue oli muuttunut läpikorruptoituneeksi liberaalipuolueeksi, joka oli pettänyt maaseudun.

Kokoomus oli EU:hun vannoutunut liberaalipuolue, joka oli pettänyt kaupungit ja yrittäjät. Vaa'ankielipuolueena toimiva RKP oli jopa Vihreää liittoa liberaalimpi ja toivoi yhä kiihtyvämpää maahanmuuttoa. Edes Tanskan ja Ruotsin esimerkki ei enää merkannut RKP:lle mitään, koska kilpailuhan oli siitä, kuka on kaikkein liberaalein. Kukaan ei enää edes muistanut kuinka monta nollaa on kehitysapumiljardissa, ja kukapa sitä nyt jostakin nollista edes välittääkään. Puolueiden linjaukset tulevaisuuteen vedettiin verorahoilla maksetuissa PR-toimistoissa, joita pyörittivät ääriliberaalit feministit.

Jos keskusta oli pettänyt maaseudun ja kokoomus kaupunkilaiset, niin vasemmistopuolueet AY-eliitin pönkittäminä pistivät paremmaksi: he pettivät duunarit. Mikään ei ollut heille pahempi paha kuin hikinen ja rasvainen autonkorjaaja tai tehdasinsinööri, joka kuitenkin oli suomalainen mies: pohjimmiltaan rasistinen ja fasistinen huonosti pukeutuva naisia vihaava juntti, joka silmän välttäessä äänestää kuitenkin persuja. Duunarien puolueet olivat muuttuneet työttömien puolueiksi, jotka kyykyttivät yrityksiä lähinnä näyttääkseen, että heidän ja heidän AY-kavereidensa toistuvat palkankorotukset olivat perusteltuja: kun saadaan hoitajille kolme prosenttia lisää palkkaa, niin voidaan taas korottaa AY-johtajien palkkoja kahdeksalla. Ei ollut mitään väliä sillä, että yritysten tuottavuus kasvoi monta kertaa hitaammin kuin palkat. Jos yritykset menivät konkurssiin ja joutuivat irtisanomaan työntekijänsä, sehän oli huonojen yritysjohtajien ja pahojen kapitalistien vika.

Vuosituhannen alussa vihreä liike ujuttautui Saksasta meille voimalla. Alunperin lähinnä pedofilian laillistamiseen avoimesti keskittynyt liike löysi Suomessa kannattajansa akateemisista liberaaleista feministeistä, ja julisti olevansa kaikkien maailman heikkojen puolustaja. Jos uhreja ei ollut, ne tehtiin: naisille opetettiin, että he ovat miesten uhreja, homoseksuaaleista tehtiin yhteiskunnan uhreja, pakolaisista rasistien uhreja, köyhistä rikkaiden uhreja, ja niin edelleen. Tavallinen suomalainen mies ja nainen, joille neekeri oli aikaisemmin ollut lähinnä kiinnostava eksoottinen ihmetys ja homoseksuaali hieman naurettava pikku pervertti, lyötiin maahan leimaamalla heidät liberaalifeministien keksityillä konsepteilla ja käsitteillä. Maassa, jossa ei aikaisemmin ollut yhtään natsia, fasistia tai rasistia, oli yhtäkkiä lähinnä pelkästään niitä. Siinä ei auttanut mummon selitys, että "enhän minä edes tiedä mikä on rasisti tai fasisti." Eivätkä kyllä tienneet nämä vihreät naisetkaan, mutta vihaa ja vimmaa ja voimaa ja rahaa ja valtaa oli. Ja paljon ylimielisyyttä ja vihaa.

Yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä piileksi akatemia ja yliopistot. Kun maailman kommunistit olivat murhanneet sata miljoonaa omaa kansalaistaan, oli kommunismilla sotienjälkeisessä länsimaailmassa melko huono kaiku. Amerikan akateemiset kommunistit keksivätkin, että hehän eivät olekaan kommunisteja, vaan hippejä. Mukaan paketoitiin huumeet, seksuaalinen vapautuminen, kristinuskon vastaisuus, globalismi, pasifismi ja pari muuta maustetta, ja alettiin kutsua tätä sekasotkua liberalismiksi. Sex, drugs, and rock'n'roll, kenellä nyt näitä vastaan voisi mitään olla?

Hippiaate valtasi opiskelijajärjestöt, ja näistä opiskelijoista tuli myöhemmin opettajia, professoreita ja rehtoreita. Yliopistoissa tieteen merkitys alkoi asteittain unohtua, vain aate oli tärkeä. Alkoi vapaan kasvatuksen ja vapaan koulutuksen aika. Akateemiset liberaalit äidit ja isät unohtivat koko kasvatuksen käsitteen ja opettivat lapsilleen, että vain koulutus on tärkeää, ja liberaaliaatteelle se olikin tärkeää. Jokainen akateeminen sukupolvi oli edellisen kasvatti, ja jokainen yhä liberaalimpi. Kolmeen vuosikymmeneen länsimaisissa yliopistoissa ei ole vuonna 2025 saanut oppia mitään ammattia ilman, että todellinen pääaine olisi ollut uusliberaali maailmankäsitys. Jokainen sukupolvi on koulutettu edellistä liberaalimmaksi, entistä fanaattisemmaksi ja yhä vihaisemmaksi.

Filosofit sanovat, että harva ymmärtää ikinä omaa aikaansa, ja se ymmärretään vasta jälkikäteen tarkasteltaessa. Katsoessamme 20 vuotta taaksepäin vuoteen 2025 näemme Suomen itsenäisyyden ajan surkeimman ja synkimmän vuoden, ajan jolloin akateemisilla liberaaleilla oli maassamme kaikki valta. Demokraattisesti valittu kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama hallitus oli paras miesmuistiin, ja siitä huolimatta melko surkea ja voimaton. Todellista valtaa pitivät ääriliberaalit instituutiot, joihin hallituksella ei Suomessa ollut samanlaista valtaa kuin Donald Trumpin Yhdysvalloissa. Akatemia oli kolme vuosikymmentä kouluttanut toimittajat, tuomarit, poliitikot, opettajat, tarhatädit, psykologit, äidit ja isät uusliberaaleiksi. Sensuuri oli lähes täydellistä, sananvapaus olematonta, ja nekin suomalaiset jotka vielä uskalsivat jotakin napista, napisivat hiljaa toisilleen eivätkä koskaan ääneen ja julkisesti.

On edes jälkikäteen vaikea sanoa, mistä muutos alkoi. Jonkinlaisena käännekohtana voidaan varmasti pitää tämän Isänmaa-lehden julkaisemista muutamia kuukausia ensimmäisen näytenumeron jälkeen. Historiallisesti varmaa on, että Isänmaa-lehti ja sitä julkaiseva Isänmaallisten suomalaisten seura joutui akateemisen liberaalivasemmiston ankaran hyökkäyksen kohteeksi, mikä herätti Suomen kansan puolustamaan perustuslaillista oikeuttaan sanan- ja hengen vapauteen sekä oikeuttaan isänmaallisuuteen ja suomalaisuusaatteeseen.

Nyt vuonna 2045 vietämme itsenäisyyspäiväämme vapaina, isänmaallisina suomalaisina. Sytyttäessämme kaksi sinivalkoista kynttilää ikkunanlaudalle emme muista vain niitä 1800-luvun suuria suomalaisia, jotka herättivät vuosisatojen ruotsalaisen ja venäläisen alennuksen alta suomalaisen hengen, tai niitä rohkeita suomalaisia jotka julistivat vuonna 1917 meidän rikkomattoman itsenäisyytemme, tai niitä urheita valkoisia jotka löivät neuvostomieliset punaiset maanpetturit verisessä vapaussodassamme. Emme edes ainoastaan niitä suuria kalevalaisia sotureita, jotka löivät Neuvosto-Venäjän toisessa maailmansodassa, tai niitä viisaita ja vakaita poliitikkoja, jotka pitivät Suomen itsenäisenä sotien jälkeen.

Nostamme hattumme myös niille urheille suomalaisille, jotka vuonna 2025 uskalsivat nousta liberaalivasemmiston fanaattista sortoa vastaan, ja vapauttivat maamme jälleen kerran vieraiden ideologioiden ja väkivaltaisten fanaatikkojen ikeestä. Jokainen, joka uskaltaa yksin taipumatta seistä montaa vastaan, on suomalainen sankari.

Vuonna 2045 Suomi on jälleen vapaa, itsenäinen ja vauras valtio, jossa ainoa kestävä ideologia on suomalaisuusaate, ja jonka instituutiot ovat vapaat valheista ja ideologioista, ja jossa suomalainen jälleen kerran voi luottaa jokaiseen toiseen suomalaiseen. Jälleen kerran me voimme jättää ovemme lukitsematta, ja tervehtiä kanssakansalaisiamme ilman kahtiajakoa.

Tähän loppuun haluaisimme vielä kirjoittaa suuren suomalaisen runoilijan, Eino Leinon aikaa kestävät säkeistöt runosta Hymyilevä Apollo:

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.
Kas hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell’ on Jumalakin.

Oi, antaos, Herra sa auringon,
mulle armosi keltaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett´ yhtehen sais eri mielet.
Ei tuomitse se, joka ymmärtää.
Mut laulukin syömiä selittää
ja ihmiset toistansa lähemmä vie.
Sen kautta käy Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Täällä on toki tilaa kaikillen.
On ketoja auran kääntää,
on lehtoja laulella neitojen
ja saloja sulhojen vääntää.
Kas, lempi se maailman levittää.
Oi, ihmiset toistanne lempikää
ja kohti taivasta tavoittakaa!
Niin pieni, pieni on maa.

On monta uskoa päällä maan
ja toinen toista kiittää,
mut laulajalla yks usko on vaan
ja hälle se saapi riittää:
Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on iäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää,
kun päättyvi päivä tää.

Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.

Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnyimme vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,
käy kulkukin helpommaks.

Mut emmehän tuiskussa kuljekaan,
kun oikein me aattelemme.
Vaikk’ elämme kaikki me päällä maan,
niin maassa tok’ kiinni emme.
Tääll’ onhan niin paljon muutakin
kuin multaa, on kaunista, kultaakin,
kun oikein, oikein me etsimme vaan.
Niin kaunis, kaunis on maa.

Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa,
se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää toivottaen,
Isänmaallisten suomalaisten seura ja Isänmaa-lehden toimitus.